RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.01.2023/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Seurakuntaneuvoston työjaoston valinta
26/00.00.01.02/2023
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 11.01.2023 § 8
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Voimassaolevan ohjesäännön mukaan seurakuntaneuvostossa on työjaosto, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yhdestä kolmeen (1-3) muuta jäsentä (8 §). Edellisellä kaudella seurakuntaneuvoston jäseniä on ollut kirkkoherran lisäksi kolme (3)
Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Seurakuntaneuvoston työjaoston kokoukset on pidetty kaksi viikkoa ennen seurakuntaneuvoston kokousta ko. viikon torstaina. Tämä on koettu hyväksi, jotta työjaon näkemyksiä on mahdollista hyödyntää valmistelutyössä.
Lapsivaikutusten arviointi: Työjaoston valinnalla ei ole Kirkkojärjes- tyksen 23. luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia.
Esitys Seurakuntaneuvosto valitsee toimikaudekseen 2023-2026 työjaostoon puheenjohtajan (kirkkoherra) lisäksi yhdestä kolmeen (1-3) seurakuntaneuvoston jäsentä.
Päätös Työjaoston kokoonpanoksi päätettiin puheenjohtajan lisäksi valita varapuheenjohtaja (Pekka Larkela), kaksi varsinaista jäsentä sekä yksi varajäsen. Varsinaisiksi jäseniksi valittiin Lotta Valve ja Veeti Stengård sekä varajäseneksi Aino Perälä.
Ilmoitus Seurakuntaneuvoston työjaostoon valitut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |